Musiikin opetus

Outi Lehtisellä on vahva opettajatausta. Hän on opettanut musiikkia Turun kristillisellä opistolla vuodesta 1997. Musiikkikurssien otsikoista mainittakoon mm. musiikkikasvatus, musiikki ja liikunta perhetyön menetelmänä, musiikki-ilmaisu kuurojen ja huonokuuloisten kuntoutuksessa, kitaransoiton alkeet, gospelkuoro sekä musiikkiterapian perusteet. Ennen uraa opistolla Lehtinen toimi Turun kulttuurikeskuksessa pianonsoiton ja muskaritoiminnan ohjaajana kymmenen vuotta.

Outi Lehtinen on vetänyt työelämästä tulleiden toiveiden mukaisia musiikkikursseja esim. eri kuntien ja seurakuntien varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Tällaisia kursseja voi kysellä myös omaan työyhteisöönsä!